Nyt on ensimmäiset joulutortut paistettu ja nautiskeltu! Tällä kertaa kokeilin appelsiinimarmeladia ja vaniljakastiketta. Viime vuonna tein näitä mustikkavaniljajoulutorttuja.
AINEKSET JA OHJE:
- Appelsiinimarmeladia (paistonkestävää)
- Blå Bandin vanhanajan vaniljakastikejauhetta.
- Pellilliseen torttuja menee 1/2 pussia jauhetta sekoitettuna n. 1dl:n maitoa. Pääsääntönä kuitenkin seos pitää jättää niin vanukasmaiseksi, ettei se valu.
- Eli ensin lusikallinen paksua vaniljakastiketta tortun keskelle ja sen päälle lusikallinen marmeladia ja torttu kiinni - hyvänä apuna kiinnityksessä cocktailtikku paiston ajan.
Herkullisia niistä tuli, eli kannattaa kokeilla jos appelsiinista tykkää! Ja tuo vaniljakastike sopii torttuihin aivan älyttömän hyvin. Sehän taitaakin olla kahviaika, onneksi on vielä torttuja jäljellä :P
perjantai 29. marraskuuta 2013
torstai 28. marraskuuta 2013
Kuin tarjottimella
Hankin Living and Room -sisustuskutsuilta tällaisen rosteritarjottimen. Sormet syyhyää asetella siihen herkkuja ja kaikkea kaunista.. Yhtäkkiä näin punaista (mutta eri syystä kuin yleensä ;) ..ympärilläni ja kokosin niitä tarjolle.
Ja vastaiskuna joulunpunaiselle myös hopeaista..
Samalla kun kokosin näitä tavaroita keittiössä, niin tuli vahingossa tehtyä ao. silmiä hivelevä asetelma, mitä jos meidän joulussa onkin tänä vuonna PUNAISTA? Siis mustan ja valkoisen lisäksi (ja hopean). Punaista! Tätä pitää ehdottomasti miettiä ja kypsytellä.. Taidankin mennä tänään pariin ihanaan jouluiseen kivijalkaliikkeeseen hakemaan inspiraatiota :)

tiistai 26. marraskuuta 2013
Little piece of Christmas
Pikkuhiljaa saapuu kotiin joulua, yhä enemmän ja enemmän.. Joulukuuhan starttaa jo sunnuntaina!
Puksipuukranssi sai ympärilleen uuden nauhan..
..saman kuin tässä tuikkupurkissakin.
Tigeristä ostin hauskan 'paperipussi' -maljakon, joka sai kruunukynttilät täytteekseen.
Uusi metallipallovalosarja pääsi maljakkon ikkunalle ja lumihiutaleet ikkunaan.
Mun lempiomenani, joita pitää olla aina joulun aikoihin iso vadillinen!
Pari valosarjaakin jo ripustin, mutta päätin säästää loput sitten sunnuntaille :)
Mites muut, onko jo joulu hiipinyt nurkkiin?
sunnuntai 24. marraskuuta 2013
Itsetehtyä jäätelöä
Tein toista kertaa elämässäni itse jäätelöä, viime kertakin oli joulun tietämillä. Jäätelökonetta en omista, mutta onneksi onnistuu ilman sitäkin :)
Tällä ohjeella sitä syntyi:
AINEKSET:
- 3 kananmunaa
- 3dl vispikermaa
- 2dl tomusokeria
- 4 rkl maun tuovaa nestettä, esim.mehua, likööriä, hilloa, siirappia, veteen sekoitettua vaniljaa/kanelia tms. Edellisellä kerralla jäätelön mausteena käytin konjakkia, nyt kanelilikööriä.
- Lisäsin vielä 2tl aitoa vaniljasokeria.
Ensin erotellaan kananmunat, valkuaiset ja keltuaiset omiin kulhoihinsa. Valkuaiset vatkataan vaahdoksi. Keltuaiset vatkataan vaahdoksi tomusokerin kera. Vaahdota vielä kerma omassa astiassaan. Sitten kaikki kolme vaahtoa sekoitetaan keskenään ja lisätään maun tuova neste.
Massa kaadetaan kannelliseen muovirasiaan (vanha jäätelöpurkki on tähän kova sana :)
Sitten purkki pakastimeen ja massaa sekoitellaan jäätymisen aikana pari, kolme kertaa. Taisin itse sekoitella illan aikana tunnin välein ja annoin yön yli jäätyä.
Ja eikun seuraavana päivänä jäätelökauha esiin ja kahvi tippumaan! :)

perjantai 22. marraskuuta 2013
Joululahjatoiveita
Ajattelin, ettei mulla ole mitään erityisiä joululahjatoiveita. Sitä lähinnä kuitenkin miettii lasten toiveita ja tarpeita (siis eiku joulupukki miettii..)
No kuinkas ollakkaan, jotain kuvastoa selatessa näin ao. kuvan ja I'm in lööv! Kyseessä siis Iittalan Sarjaton -sarjan lasi. Kävin jo kaupassakin käpelöimässä näitä, melko ohuita ovat.. mutta kauniita!
Nyt mä taisin oikein innostua näistä lahjatoiveista. Näitä kumisaappaita olen kesälomareissuilla näpeltänyt useammassa Guessin liikkeessä..
Ja talven paukkupakkasilla tarvitaan joku ihana torkkupeitto.. vaikka tällainen Emily -torkkupeitto Pentikistä:
No kuinkas ollakkaan, jotain kuvastoa selatessa näin ao. kuvan ja I'm in lööv! Kyseessä siis Iittalan Sarjaton -sarjan lasi. Kävin jo kaupassakin käpelöimässä näitä, melko ohuita ovat.. mutta kauniita!
Kuva: Iittala
Ja mikä ettei nämä Sarjaton -lasipallotkin kuuseroiseen roikkumaan:
Kuva: Casadoor.fi
Kuva: Fashionstore.fi
Ja talven paukkupakkasilla tarvitaan joku ihana torkkupeitto.. vaikka tällainen Emily -torkkupeitto Pentikistä:
Kuva: Pentik.fi
Tämäntyyppistä kelloa olen useamman kerran käynyt liikkeessä kuolaamassa:
(siis mä sain viime jouluna kellon lahjaksi, eli tässä toiveessa ei oo mitään järkee, mut ihanaa se ois ;))
Kuva: keskisenkello.fi
Ja löysin toisenkin mielenkiintoisen kellon, jossa ranneke menee kahdesti ranteen ympäri :)
Kuva: luxbox.fi
Ja tietenkin SUKLAATA! Tässä mun ultimate suosikkisuklaa mozarttalerit :P
Kuva: mozartkugel.at
Tämän postauksen voisi päättää 9-vuotiaan veljentyttäreni sanoihin omassa lahjalistassaan: 'Kuule joulupukki, toivelistan asioita ei tarvitse läheskään kaikkia tuoda, on vaan valinnanvaraa!' :D
torstai 21. marraskuuta 2013
Mustaherukkaglögi
Tastingissa oli taannoin vuorossa Chymoksen mustaherukkaglögi (15%) ja tässäpä siitä lyhyt ja ytimekäs arvio.. Tai kerrottakoon ensin mitä Alko glögistä kertoopi: 'Punainen, runsaan mustaherukkainen, marjainen, joulumausteinen'.
Mielestäni tämä oli oikein herkullisen makuinen glögi, täyteläisen mustaherukkainen! Tämä oli melko makea ja kaikki perinteiset glögimausteet oli maistettavissa.. Ihan sekunnin verran mielessä kävi 'mustaherukkamehu flunssalääkkeenä' -tyyppinen ajatus, mutta lähti ihan yhtä nopeasti kuin tulikin :) Siispä suosittelen lämpimästi (ja lämmitettynä)!

maanantai 18. marraskuuta 2013
DIY adventtikynttilät
Mulla ei ole koskaan ollut erikseen adventtikynttilöitä, kun kynttilät palaa meillä muutenkin läpi pimeän ajan. Nyt kuitenkin haluaisin sellaiset väsätä ja hain taas inspiskuvia ja vinkkejä netin syövereistä. Eniten silmää miellyttää kuva, jossa mustat pullot ja simppelit numerot. Yksinkertainen on kaunista, ei siitä mihinkään pääse. Saapa nähdä millaiset saan aikaiseksi vai saanko mitäään ;)
Kuva täältä
Kuva täältä
Kuva täältä
Kuva täältä
Kuva täältä
Tai voisihan ne pullot olla erilaisiakin, inspiksenä tämä
simppeli asetelma..
Kuva täältä
sunnuntai 17. marraskuuta 2013
Seljankukkaglögi
Olen kovasti paljon mieltynyt seljankukan makuun ja pari päivää sitten kaupassa bongasin mehuhyllyllä seljankukkamehutiivisteen. Koppasin sen mukaani samantien. Tänään lasipulloa ihastellessani mietin, voisiko siitä tehdä glögiä! Ja kyllä, ilmeisesti se toimii myös glögissä, koska löysin useammankin reseptin sen valmistamiseen :P
T'ämä ohje löytyi Hellapoliisin sivuilta:
Vaalea seljankukkaglögi
5 annosta
2 dl seljankukkamehutiivistettä
8 dl vettä
peukalonpään kokoinen nokare tuoretta inkivääriä kuorittuna
10 mausteneilikkaa
1 kanelitanko
(kardemumman siemenkota)
Mittaa ainekset kattilaan tai kasariin ja keitä hiljalleen noin 10 minuuttia.
Siivilöi juomalaseihin ja tarjoa seuraksi rusinoita ja/tai manteleita.
Vinkki! Terästä juomaa halutessasi.
Keittelin glögiä tätä reseptiä mukaellen, kun mausteneilikat puuttuivat. Ripsautin kylläkin vähän mausteneilikkajauhetta sekaan ja suodatin sen lopuksi pois.
Valmiin glögin maku oli oikein miellyttävä, inkivääri ja kaneli maistuivat hyvin ja seljankukka tuoksui ja sen maunkin sieltä löysin. Tätä taidan siis keitellä uudelleenkin :)
Kyytipoikana tällä kertaa belgialaista appelsiinitryffeliä :P

lauantai 16. marraskuuta 2013
Arjen luksusta
Sain Arjen Timantteja -blogista kivan haasteen. Kiitos paljon, Anu T.! :)
1. Kiireettömät aamupalat
Meillä on välillä arkena harvinainen mahdollisuus viettää koko perheen yhteistä aamupalahetkeä, joka on mielestäni todellista arjen luksusta! Kiireettömään aamupalaan kuuluu olennaisena osana leipomosta aamulla haetut lämpimät sämpylät, vastajauhettu kahvi ja itsepuristettu appelsiinimehu.
Välillä sämpylät korvaa itsepaistetut croissantit. Yleensä leipomosta tarttuu matkaan myös jotain herkkua esim. bebet tai pienet vaniljaviinerit 'jälkiruuaksi'.
2. Lasten kanssa kotona oleminen
Mun arjestani luksusta tekee myös lapset. Olen niin kiitollinen lapsistani ja siitä, että pääsin muutamaksi vuodeksi hypättyä pois oravanpyörästä juoksemasta ja tekemään asioita joita rakastan. Olla lähettämässä ekaluokkalaista joka aamu kouluun ja vastaanottamassa iltapäivisin. Hassutella taaperon kanssa ja helliä vauvaa <3 Vaikka päätyöstäni olenkin äitiyslomalla, vastapainona lastenhoidolle teen myös kotona töitä omassa yrityksessä, omalla rytmillä, inspiroitunein fiiliksin :)
3. Kukat
Esteetikkona kukat tietysti hivelevät silmääni valtavasti ja tietenkin myös tuoksut ovat tärkeitä. Lempikukkiani (just to mention few) ovat liljat (hääkimpussani), amaryllikset, freesiat, hortensiat ja näin joulun aikaan ihanan herkkä jouluruusu sekä hyasintti, jonka tuoksu tekee joulun meidän kotiin.
Mainitse siis haastebloggauksessa kolme asiaa jotka tekevät elämästäsi pikkuisen ylellisempää. Kun olet tehnyt haasteen, lähetä yhteystietosi osoitteeseen lambinblogihaaste@gmail.com ja laita haaste eteenpäin. Palkinto arvotaan marraskuun aikana ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Kaikki haasteeseen mukaan lähtevät osallistuvat 500 euron kylpylälomalahjakortin arvontaan. Lahjakortti on Holiday Clubille, jolla on kylpylähotelleja ympäri Suomea. Kortti oikeuttaa seuraavaan: 3 vrk kylpyläloma, aamiaiset ja kylpylän vapaa käyttö 2 aikuiselle + 2 lapselle tai 2 vrk kylpyläloma, aamiaiset, kylpylän vapaa käyttö + hemmotteluhoidot 2:lle. Haastepostaus merkitään Lambi bannerilla jonka voit ladata täältä.
Omista arjen luksuksista haastan kertomaan seuraavat jouluiset blogit:
- Piparkakku
- Hyppysellinen Tomusokerilunta
- Mustikkamäen Joulu
Mikä sinun arjen luksuksesi on? Kerrothan sen minulle.
Ihania blogeja on niin paljon ja tarkoitus oli haastaa vaan kolme, joten jos kirjoitat omaa blogia, voit vapaasti napata tämän haasteen mukaasi!
Haasteena on kertoa kolme asiaa, jotka tuovat luksusta omaan arkeen.

Nämä arjen hemmottelut, jotka tuovat luksusta elämään, liittyvät siis Lambi Deluxen uuteen blogihaasteeseen jossa bloggarit kertovat vähintään kolme asiaa jotka tekevät heidän arjestaan vähän enemmän luksusta. Tuo Lambin Deluxe on siis uusi, astetta ylellisempi wc-paperi.
Mainitse siis haastebloggauksessa kolme asiaa jotka tekevät elämästäsi pikkuisen ylellisempää. Kun olet tehnyt haasteen, lähetä yhteystietosi osoitteeseen lambinblogihaaste@gmail.com ja laita haaste eteenpäin. Palkinto arvotaan marraskuun aikana ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Kaikki haasteeseen mukaan lähtevät osallistuvat 500 euron kylpylälomalahjakortin arvontaan. Lahjakortti on Holiday Clubille, jolla on kylpylähotelleja ympäri Suomea. Kortti oikeuttaa seuraavaan: 3 vrk kylpyläloma, aamiaiset ja kylpylän vapaa käyttö 2 aikuiselle + 2 lapselle tai 2 vrk kylpyläloma, aamiaiset, kylpylän vapaa käyttö + hemmotteluhoidot 2:lle. Haastepostaus merkitään Lambi bannerilla jonka voit ladata täältä.
Omista arjen luksuksista haastan kertomaan seuraavat jouluiset blogit:
- Piparkakku
- Hyppysellinen Tomusokerilunta
- Mustikkamäen Joulu
Mikä sinun arjen luksuksesi on? Kerrothan sen minulle.
Ihania blogeja on niin paljon ja tarkoitus oli haastaa vaan kolme, joten jos kirjoitat omaa blogia, voit vapaasti napata tämän haasteen mukaasi!
perjantai 15. marraskuuta 2013
Adventcalendars
Yksinkertaisen kauniita DIY-adventtikalentereita, eikun nappaamaan ideoita :) (Vaikka luulen, että meidän pikkutontut liputtavat lego- ja suklaakalentereiden puolesta..)
Kuvat http://style-files.com/
torstai 14. marraskuuta 2013
keskiviikko 13. marraskuuta 2013
Kaunista sammaleesta
Mieli tekisi kovasti tehdä jotain sammaleesta. Jos ei muuta, niin ainakin joku pieni asetelma sisälle. En ole vielä ehtinyt keräämään sitä, vaikka sillä silmällä on tullut jo katseltua mättäitä :D
Keräsin ihania/hauskoja/suloisia sammaltöitä tähän muutaman - omaksi ja teidän iloksenne! Ensin suomalaista käsialaa:
Sitten muita sammalihanuuksia jouluisiin asetelmiin ja kattauksiin yms. joita poimin sieltä täältä:

Kuvat Risulintu
Sitten muita sammalihanuuksia jouluisiin asetelmiin ja kattauksiin yms. joita poimin sieltä täältä:
Kuva täältä
Kuva täältä
Kuva täältä
Kuva täältä
Kuva lainattu.
Etsiessäni näitä sammalihanuuksia törmäsin sammalterraarioihin. Enpä ole ennen tällaisia nähnyt. Niin satumaisia. Kauniiden lasiastioiden sisällä ihan oma pieni maailmansa. Huikeita!
Kuva täältä
Kuva täältä
Kuva täältä
Kuva täältä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)