keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Uuden vuoden herkut ja toivotukset!

Vuodenvaihde menee meillä lasten ehdoilla. Hyvää ruokaa, herkkuja ja muutama pikkupommi hämärän tullen. Mutta se sopii mulle paremmin kuin hyvin, juhlat aikuisten kesken ehtii tulevaisuudessa viettää vielä moneen kertaan :) Vieraaksi saamme tuoreen vauvaperheen  ♥

Tarkemmin ottaen meillä syödään tänään risottoa katkaravuilla, lohella ja tietty runsaalla parmesanilla. Tykö vähän salaattia ja juomaksi lasilliset kuohuvaa, kuinkas muutenkaan :P


Jälkiruuan tein jo eilen valmiiksi, koska tänään on paljon muuta valmisteltavaa ja hommaa. Kokeilin ekaa kertaa tehdä jäädykettä. Rommirusina -sellaista. Ohjeesta poiketen puolitin rusinoiden määrän ja leikkasin veitsellä ne ihan pieniksi paloiksi. Seos maistui ihan järkyttävän hyvältä, valmis jäädyke vielä odottelee vieraita pakastimessa. Siksi alla lainakuva :D (ja totuushan tässä asiassa on se, etten saanut sitä irti vuuasta vielä ;)


Kuva: K-Ruoka.fi

Mitäs teillä tänään herkutellaan ja missä otatte vastaan uutta vuotta..?


TOIVOTAN ONNENTÄYTEISTÄ, MENESTYKSEKÄSTÄ JA LOISTAVAA UUTTA VUOTTA 2015 KAIKILLE IHANILLE LUKIJOILLENI!

Ensi vuonna joulublogini herää taas eloon syksyn aikana, tulehan silloinkin mukaan :) 

Meidän perheen joulujen välisiä touhuja voi seurata ARKILOVE -blogissani, lämpimästi tervetuloa myös sinne kurkkimaan ja kommentoimaan :)
http://arkilove.blogspot.fi/

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Joulun 2014 parhaat palat

Välipäivät senkun vähenee ja vuosi lähenee loppuaan. Nyt siis saa vielä kerran fiilistellä mennyttä joulunaikaa. Tässä parhaat palat kuvina. Jouluttelua -blogi on viittä vaille valmis taas 'levolle', mutta ihan vielä en sano heippoja.. ♥




 

























torstai 25. joulukuuta 2014

Jouluaaton tunnelmia..

Aatto alkaa meillä aina riisipuurolla ja aamupäivän joulusaunalla. Iltapäivällä siirrymme pesueen kera appiukon herkkupatojen ääreen. Niin tänäkin vuonna. Joulunalusaika on sellaista toohottamista, että voiko olla ihanampaa kuin rauhoittua täysin ja päästä valmiiseen pöytään ♥
Heillä perinteisiin kuuluu alkuglögit, jouluevankeliumin lukeminen ja Enkeli taivaan -virren laulaminen. Joulupöytään siirryttäessä ensin nautitaan blinejä erilaisten mätien kanssa ja herkullista perinteistä jouluruokaa. Hyvä kun lapset saavat syötyä, kun tietävät että ruuan jälkeen on odotettavissa joulupukin vierailua :) Oijoi, kunpa olis joulu ainainen.. :P
Minusta sekin on hauskaa, että appiukon luota löytyy aivan erinäköinen joulu kuin meiltä.

 
 
 
 
Mitkä sinun jouluperinteistäsi ovat ne kaikkein tärkeimmät?

tiistai 23. joulukuuta 2014

Aatonaattoko jo?

Huomenna on jouluaatto! Ihan kuin tieto joulubloggarille tulisi jotenkin yllätyksenä, mutta silti olen kyllä vähän 'klapil päähä lyöty'. Touhua on riittänyt vielä tänäänkin, mutta josko nyt pikkuhiljaa voisi jo glögilasillisen äärellä nautiskella ja rentoutua. Hiljentyä vuoden parhaan juhlan odotukseen ja tunnelmaan. Pientä puuhaa tietenkin vielä löytyy mm. rosollin väsäystä. Tässä teillekin meidän tämän illan tunnelmia..


 
 
 

 
JÄNNITTÄVÄÄ AATONAATTOILTAA JA YÖTÄ KAIKILLE ♥ 

maanantai 22. joulukuuta 2014

Kuusi ♥

Tänä vuonna meillä oli joulukuusista jopa ylitarjontaa. Olisimme saaneet hakea kuusen naapurin metsästä, mutta isännys kävikin vanhempien poitsujen kanssa kaatamassa kuusen Heimo Mattilan tilalla, Marttilassa. Retken tärkeimpänä löytönä tietenkin poikien huoneen oma kuusi ♥ Ja olipa tilalla paljon muutakin ihmettelemistä, vanhoja rakennuksia ja laavu, jossa oli lämmittelypaikka nuotion ääressä sekä monen monta kaunista kuusta joista valita...

 
 
 
 
Tässä meidän perheen joulukuusi kulkeutuu kotiin.. 
 
 
Ja tässä se on täydessä tällingissä! :)
 
 

..Kaksi yötä jouluun... ♥
 
Onkos siellä stressiä ilmassa vai kaikki jouluvalmistelut hanskassa..?