lauantai 11. tammikuuta 2014

Kuorrutetta!

Kuvittelin, että joulublogini pidon aikana saisin raportoida ensilumesta, mutta toisin kävi!
Pakko oli tulla tänne takaisin siitä kertomaan :)


                                          Lumiriemusta lisää toisessa blogissani :)



lauantai 4. tammikuuta 2014

'Loppiainen' ja uusi blogi!

Loppiainen tuli meidän perheeseen vähän aikaisin tänä vuonna, kuusi näet rysähti nurin tänä aamuna ihan itsekseen. Esikoinenkin kiljaisi sohvalta 'se en ollut mä!!' Kuuseroinen oli saanut tarpeekseen pönöttämisestä (ja totuuden nimissä, se on ollut alusta saakka vähän vino ;)
Kuusi koristeineen siis sai omasta pyynnöstään lähtöpassit ja muutamat muutkin joulujutut sai jo mennä. Valoja vielä on. Ei niitä täältä pimeyden keskeltä voi poiskaan ottaa!

Tämän vuoden jouluttelutkin laitetaan nyt pakettiin, rusetti päälle ja avataan se sitten taas tulevana syssynä! Kiitos kaikille joulua kanssani odottaneille, olette ihania kanssahössöttäjiä :)

Ihan kokonaan bloggailua en kuitenkaan aio jättää, vaan uutta putkeen täällä! Tervetuloa seurailemaan meidän perheen muitakin touhuja joulujen välissä :) Moi!


keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Onnen omenoita uuteen vuoteen!

Tämänvuotinen jouluttelu lähestyy uhkaavasti loppuaan, enää muutama päivä loppiaiseen. Millään en malttaisi lopettaa bloggailua! :D

Meillä uusi vuosi vaihtui rauhakseen, niinkuin kuvista näkyy..





Tortillat, limu ja valkosuklaa marjojen kera olivat illan herkkuina. Kun perheen isommat pojat olivat ulkona sytyttäneet muutamat pienet paukut, niin oli tinojen valamisen vuoro. Mulle tuli toi söpönen lohikäärme. Mitähän se kertoo tulevasta vuodesta? Esikoinen sai aivan selkeän merenneidon, joka kuulemma uumoilee tulevasta tyttöystävästä! :)