tiistai 8. joulukuuta 2015

Jouluherkkuja tarjolla!

Ensimmäiset jouluherkut ovat vihdoin syntyneet, kun sain aikaiseksi tehdä riisisuklaata! Ohje on alunperin Valion, mutta koska aina vähän pyrin ohjeita omanlaisiksi muuttelemaan, niin jätin piparkakkumausteen pois, koristeluun käytin karkkirouhetta sekä pistaasipähkinää ja tein suklaat piparkakkumuotteihin. Varsinkin karkkikeppirouheella koristellut ja maustetut riisisuklaat olivat tosi kauniita sekä herkullisia! :P



AINEKSET:
 
250gr taloussuklaata
1 dl kuohukermaa
2 rkl voita
7 dl riisimuroja 
(1 tl piparkakkumaustetta)
 
OHJE:
  • Sulata suklaa keskiteholla mikroaaltouunissa tai vesihauteessa välillä sekoitellen.
  • Mittaa kattilaan kerma ja voi (+piparkakkumauste). Kuumenna. Anna jäähtyä hetki.
  • Sekoita joukkoon riisimurot ja sulatettu suklaa.
  • Lusikoi seosta paperivuokiin. Anna jähmettyä ja säilytä viileässä.
  • Jos teet suklaat piparkakkumuotteihin, niin muotit kannattaa voidella voilla/öljyllä, asetella tarjottimelle leivinpaperin päälle, painella massa tiukkaan muotteihin ja laittaa kylmään.
 
HERKULLISTA TIISTAITA!
 

12 kommenttia:

  1. Tottahan toki nämä maistuisi. Ihania jouluherkkuja. Tässä alkaa kohta kupu paisua, kun tää herkuttelukausi taas meneillään ja kaikkea on aina maistettava ja kokeiltava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä tammikuussa on taas syytä tehdä korjausliikkeitä herkuttelujen suhteen :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Sari :) Herkulta ne maistuivatkin, varsinkin lapset olivat onnesta soikeina riisisuklaat suussa :P

      Poista
  3. Oo...onpa hyvä idea tehdä näitä piparkakkumuotteihin...Ideoita tuntuu löytyvän joka päivä niin, että jotain on varmasti jätettävä ensi vuoteen..., mutta näitä voisi hyvinkin ehtiä kokeilemaan...Ihania herkkuhetkiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milla ♥ Mullakin aina suuret suunnitelmat, mutta eiköhän se ole hyvä, että jää toteutettavaa tuleviksikin vuosiksi.. ;)

      Poista
  4. Kiva idea tehdä riisisuklaat piparimuotteihin!

    VastaaPoista
  5. Nuo ovat oikein tyylikkään näköisiä ja varmasti myös hyvän makuisia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi ♥ Mä tykkäsin varsinkin noista kuusen mallisista. Niitä voisi kehdata viedä vaikka pikku viemisiksikin.. :)

      Poista
  6. Nam! Ihania nämä jouluiset versiot riisisuklaasta.. Kiitos ideasta sekä ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heculina ♥ Näitä oli kyllä helppo ja nopea tehdä :)

      Poista

Pienikin kommentti lämmittää jouluttelijan mieltä :)