Teijon Masuuni |
'Satoja vuosia masuunin kranssilla Teijon ruukin työväki panosti oranssinpunaisessa hohteessa malmia piippuun. Alempana toiset laskivat masuunista sulaa takkirautaa muotteihin valettavaksi harkoiksi.'
Teijo on täynnä historiallisia rakennuksia ja ne ovat kyllä aivan omaa luokkaansa. Kannattaa käydä visiitillä mihin vuodenaikaan tahansa.
No niin, takaisin niihin joulumarkkinoihin. Masuuni oli täynnä ihania käsityöläisten kojuja ja pöytiä, joita kolutessa vierähti tovi jos toinenkin. Tästä lähtee kuvaraportti kierroksesta:
Rakas poikani oli näköjään ottanut tällaisen kuvan, kun äiti kuvaili korviksia Instagramiin :) |
Tässä yllä leikattiin lampaannahkaa ao. töppösiä varten. |
Ihana iltapäivä Teijolla vierähti nopeasti ja paljon herkullisia juttuja tarttui matkaan. Joulumarkkinoilta ostin korvisten lisäksi omenan tuoksuisen suolakuorintavoiteen ja lapsille tuliaisiksi koristeltuja pipareita. Masuunilta suuntasimme vielä vierailulle kyläpanimolle, jossa maistelimme leipää ja juustoja. Sieltä mukaan tarttui isännälle oluita ja koko perheelle joululeipää.
Mihin joulumarkkinoille Sinä olet suuntamassa tänä vuonna..?
Onpa Sinulla ollut kiva, kiireinen päivä. Joulumarkkinoilla on kyllä mukava käydä, siellä on aina jotakin uusia pikkujuttuja kotiintuomisina. Vastailen haasteeseesi joulun jälkeen, kiitos vaan haasteesta, johonkin tuontapaiseen olen joskus vastannutkin. Sain jo tehtyä lumiukon ja akankin, mutta nuutuivat pois melkein het. Tänä vuonna sain ne kyllä kuvatuksi, viime vuonna en ehtinyt. Mulla on ikävä lastenlapsia, pitänee varamummona ottaa naapurin pikku- Amelia leipomaan kanssani pipareita ja askartelemaan. Mukavaa joulunodotusta teille, pysykää terveinä !
VastaaPoistaTyhjin käsin ei joulumarkkinoilta pois pääse.. Jos koristeita onkin jo tarpeeksi, niin aina jotain leipomuksia tarttuu matkaan :P
PoistaKivaa, jos on naapurissa ''lainalapsi'', mikäs sen mukavampaa ♥ Kiitos samoin, unelmikko! :)
Ihania kuvia ja asioita! Nuo valkoiset karvatossut olisivat oma suosikkini pukinkonttiin :-) Minä kävin Reykjavikissa viime viikolla, sielläkin oli jouluista. Olisin halunnut islantilaisen villapaidan, mutta maksoivat 200e, joten pihinä en raaskinut ostaa.
VastaaPoistaKiitos Marsa :) Lammastöppöset olis varmasti superlämpimät ♥ Jouluinen Reykjavik kuulostaa mahtavalta ja villapaita samoin! :)
PoistaIhana paikka ja voi vitsi miten makeet lampaannahkatossut! Itse olen menossa paikallisille Naisten Messuille parin viikon päästä. Saas nähdä, mitä ehdin tekemään myyntiin :) terkuin Suska.
VastaaPoistaPaikka on ihan mahtia ja tossut vei munkin sydämen.. pitänee palata vielä :) Tossuntekijä kun taitaa olla siellä Masuunilla ihan vakkariin. Hauskoja messuja, Suska!
PoistaIhania tunnelmia! Joulumarkkinat kuuluvat tähän aikaan niin täysin. Toivoisin itse pääseväni ainakin Fiskarsiin ja mahdollisesti Porvoon joulumarkkinoille... Onneksi jouluista tunnelmaa voi tällä hetkellä aistia melkein missä vain. Ihanaa adventtisunnuntaita ❤️
VastaaPoistaKiitos Milla :) Niin ne kuuluu ja kyllä oli rentouttava kierros ihanuuksien keskellä ♥ Fiskarsiin minäkin halajan, ihana paikka ja varsinkin kesäisin käydään siellä aina pyörähtämässä.. Mukavaa viikkoa!
PoistaNuo markkinat olisivat olleet kyllä ihana paikka vierrailla, mutta miehellä oli eilen työpäivä ja sen verran sain omaa aikaa, että pääsin yksin käymään kaupassa. Teijo on kyllä ihanaa aluetta.
VastaaPoistaOnneksi tässä Salon seudulla kivoja joulumarkkinoita piisaa :) Ensi viikonloppuna sitten Rikalanmäellä - tarkoitus olisi itsenäisyyspäivänä piipahtaa siellä.
PoistaMukavia kuvia :) Ja hauska tuo joulutorttukortti.
VastaaPoistaKiitos Jani! Ne on muuten torttu -korvikset, mutta kieltämättä näyttää vähän kortilta! :)
PoistaKavalkaadi kauniita kuvia!
VastaaPoistaJoulumarkkinat on kyllä ehdoton juttu, Turussa avattiin sunnutaina joulutori, mutta en ehtinyt tsekkaamaan sitä vielä. Eiköhän näitä kohdalle satu, ja jos ei niin pitää satuttaa! :)
Kiitokset Hosuli! :)
PoistaTurun joulutorikin kuulostaa kivalle, nämä kun kaikki ottaisi agendalle ja kävisi läpi, niin johan joulunodotusaika menisi nopsaan :D