torstai 1. lokakuuta 2015

Moi lokakuu, tulitpa äkkiä!


 
Lokakuussa ollaan ja 84 päivää jouluun matkaa! Kunpa voisin sanoa, että joulun odottelu olisi tänä vuonna pelkkää ruusuilla tanssimista ja murheet olisivat pienen pieniä. Rankka ajanjakso elämässä menossa, mutta jaksamisen mukaan koitan täällä joulublogissa pitää joulumieltä yllä! Ihanaa vastapainoa tämä bloggailu kuitenkin on. Onneksi inspiraatio aina välillä nostaa päätään ♥ 
Ajattelin lokakuun kunniaksi järjestää pian pikku arvontaakin, joten stay tuned!
 
TOIVORIKASTA TORSTAITA!

12 kommenttia:

  1. Kiva kurpitsa. Voidaan odotella Halloweeniakin ja sitten joulu on jo lähempänä.

    Luin tänään tosi hyvän lausahduksen Facebookista: "Sinun kamala arkesi on sinun lapsesi lapsuus". Siinä on hieno muistutus muun muassa siitä että joulu ei saa olla mitään suorituspakkoa ja ahdistusta. Kiva että on erikseen tämmäinen joulunystävien blogi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurpitsa on viime vuoden kasvatti, kun tämän vuotinen ei jaksanut kasvaa kiloiseksikaan ;) Viherpeukaloni petti! Halloween -kurpitsa siis pitää hankkia torilta tänä vuonna..
      Joulunystävien blogeja löytyy useita - ihana joukko jouluun hurahtaneita ♥
      Mulla on samantyyppinen lausahdus lukenut seinällä muistutuksena 'Sinun arkesi on jonkun lapsuus' ♥

      Poista
  2. Kyllä se aika menee nopsaa.Kauppoihinkin alkaa pikkuhiljaa ilmestyä joulusia juttuja:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se menee! Mä en ole muuta vielä bongaillut, kuin glögit ruokakaupasta :)

      Poista
  3. Kaikenlaisesta kamaluudesta selviää. Itse sain syöpädiagnoosin pari kuukautta sitten ja odotan samaan aikaan lasta. Kun pyrkii pitämään mielen positiivisena ja keskittymään arkirutiineihin elämä säilyy tässä ja nyt. Apua pitää myös osata pyytää ja ottaa vastaan kun sitä tarjotaan sekä olla nöyrä itselleen. Yksin ei tarvitse kaikesta selvitä. Voimia ja jaksamista sinulle ja kiitos aivan ihanasta blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi iso kiitos sinulle kommentistasi ♥ Toivotan paljon voimaa ja rohkeutta tilanteeseesi! Luettelit paljon asioita, jotka koitan joka päivä muistaa ja arkeen soveltaa. Syöpätaistelusta täälläkin on kyse ja mukana kulkee suuri pelko siitä, että isäni ei ole enää keskuudessamme ensi joulua viettämässä :'(
      Oon niin onnellinen siitä, että blogistani on sinulle iloa ♥

      Poista
  4. Rankkojenkin aikojen keskellä pitää muistaa ne hyvät asiat, joita elämässä kuitenkin on, ja iloita niistä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten elämä ei pysähdy vaikka oma vähän pysähdyksissä onkin. Se pitää hyvin arjessa kiinni ja lasten ilo saa aina itsellekin hymyn huulille ♥

      Poista
  5. Voimia syksyyn, ja kaikkea hyvää <3 Blogisi on kyllä todella kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos ♥ Ja kiitos kommentistasi, tuli hyvä mieli :)

      Poista
  6. Voimia rankkaan aikaan. Onneksi ja toivottavasti joulun odotus toisi iloa ja muuta puuhaa sekä ajateltavaa murheidenkin keskelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mimura! Niin mäkin toivon. Kiitos kun jätit kommenttia ♥

      Poista

Pienikin kommentti lämmittää jouluttelijan mieltä :)