keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Anna lahjaksi toivoa.

Ehtikös teillä joulukortit postiin? Meillä ei tänä vuonna ehtinyt. Tai oikeastaan kortteja ei edes valmistunut. Viime vuonna sentään syntyi jonkinmoiset kortit, vaikka eivät nekään postioffiisiin saakka päässeet :) Joulukortithan ehtii vielä postittamaan 21.12. mennessä, mutta vaan vähän kalliimmalla postimaksulla.  Niin ihana kuin joulutervehdyksiä onkin saada ja lähettää, niin onneksi on muitakin tapoja muistaa lähimmäisiä ja levittää joulumieltä. Tänä vuonna tein lahjoituksen Syöpäsäätiölle ja lähetin heidän sivujensa kautta sähköisen joulukortin.

http://syopasaatio.fi/lahjoitus-joulukortti/
Kuvaa klikkaamalla pääset lahjoitussivulle.
 
Kuuluuko lahjoitukset tai hyväntekeväisyys Sinun jouluusi? Kerro millaiset!
 
Osallistuin taas tänäkin vuonna muutamilla paketeilla Joulupuu -keräykseen sekä Jouluapua -ryhmän kautta vähävaraisten perheiden auttamiseen. Auttamisesta tulee paras joulumieli ♥
 
Mut hei 8 PÄIVÄÄ JOULUUN.. (iik!)

6 kommenttia:

  1. Meilläkin lahjoitetaan jo perinteisesti joulukorttirahat keräyksiin. Vien myös muutaman paketin Joulupuu-keräykseen ja lahjoitamme Hyvä joulumieli -keräykseen. Olen samaa mieltä, että pienestäkin auttamisesta tulee oikea joulumieli ❤️ Ystäviä muistamme sitten sähköisillä korteilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä ♥
      Hyvä joulumieli -keräykseen pitääkin tutustua..

      Poista
  2. Tärkeään kohteeseen olet joulukorttirahat lahjoittanut :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kohde on tärkeä ♥ Sen on saanut omakohtaisesti tänä vuonna nähdä ja kokea..

      Poista
  3. Meidän perhe muistaa sukulaisperhettä, jonka äiti menehtyi tänä vuonna. Lähetämme heille paketin ja jätän joulukortit lähettämättä. <3

    VastaaPoista

Pienikin kommentti lämmittää jouluttelijan mieltä :)